Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2014.

Kuka niitä löytöjä tekeekään

En minä ainakaan.... Pari viikkoa sitten käytiin miehen kanssa kirpparilla ja hän bongasi tämän kaapin sillä aikaa kun etsin jotain pientä kivaa.... jos olisi vaikka Riihimäen lasipurkkeja.... Ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä ainakaan minun puolelta, jotenkin nämä kultaiset kukat ja kaapin väri,  joka on ehkä vanilja, tökkivät. Kotona pohdittiin ja mietittiin,... kaapinhan voi maalata valkoiseksi, koska muuten se on täydellinen tuohon nurkkaan. Täytyy myöntää, että nyt olen kyllä rakastunut tuohon kaappiin. Miten paljon se vetää kippoja ja kuppeja, ja värikään ei näytä luonnossa niin kellertävältä. Kiva, että tuohon tasolle voi tehdä asetelmia. Ja mitä kaikkea siihen voikin viritellä joulun aikaan! Tuo mäntyinen vitriini otetaan pois seinältä jossakin vaiheessa. Arvatkaa vaan, onko kuppeja pyöritelty ja kaikkea muuta, että tulisi mieleistä. Koko sunnuntaipäivä siinä meni. mutta onneksi oli yksi tunti enemmän, kun oli kello

Sunnuntaina

Tänään on ollut niin synkkä ja pimeä päivä. Ulkona on kamala pääkallokeli, joten ulkoilut on jäänyt todella minimiin  eli vain pakollisiin koiran pissityslenkkeihin. Hyvällä omalla tunnolla olenkin järjestellyt kaappeja ja pyyhkinyt siinä samalla pölyjä. Nimittäin keittiöön tuli pientä muutosta, mutta kuvia saatte vasta toisella kertaa. Yritän kuvata uudistusta valoisan aikaan :) Ei mitään maata mullistavaa, mutta jotain "pientä kivaa " ;) Viikolla kerättiin käpyjä ja risuja. Onkohan minusta tulossa orava... käpyjä nimittäin riittää ;) Hopealangan toin sisälle. Samoin valkoisen callunan. Mitenkähän kestää sisällä.... Lopuksi kuva lempparinurkkauksesta Ostin ensimmäisen joululehden. Joka vuosi päätän, etten osta kuin yhden joululehden, mutta loppujen lopuksi ne ovat heikkouteni. Sisustuslehtiä ostan nykyään aika harvoin, joten sallittakoon pieni lipsahdus ;) Kohta on varmaan pakko kaivaa myös vanhat joulu

Ruskea

Päivän väri on ruskea. Se oli lempivärini monta monituista vuotta ja siksipä sitä löytyy edelleen aika paljon. Edelleen kyllä tykkään ruskeasta, mutta vähemmässä määrin. Tällä hetkellä harmaa on uusi ruskea :) Uusvanha arkkupöytä, joka oli melkoinen pakkomielle ennenkuin sain sen ;) Tauluhylly Appiukon tekemä kello Kynttilälautanen Makuuhuoneesta löytyy kokonainen ruskea nurkkaus. Ei ole stailattu mitenkään ja sen kyllä huomaa, varjostinkin vinossa... Mummon vanha kaappi Laukuissa ja kengissä suosin edelleen ruskeaa. Samoin vaatteissa,  jos vaihtoehtoina on musta tai ruskea. Luulenpa, että ruskeaa väriä meidän kodistamme löytyy aina, ainakin vähän. Täällä huushollissa vallitsee kamala kaaos, sillä on menossa operaatio liian tavaran karsiminen. Ehkäpä ensi viikolla näette,  mistä se sai alkunsa tai siis miksi siihen oli pakko ryhtyä ;) Aurinkoista keskiviikkoa! siis tarkoitan torstaita.... Olen näköjään ihan päivi

Vihreä

Tänään päivän värinä on vihreä . Monia vuosia sitten, se oli lempivärini.  Niinpä on saatu paljon lahjaksi vihreitä kuppeja ja kippoja. Kuitenkin löytyi yllättävän vähän vihreitä juttuja, vaikka joskus tuo väri oli niiiin ihana ;) Mutta aikansa kutakin, nyt riittää pieni ripaus vihertävää. Aino-sarjan astioita Häälahjaksi saatu kannu  Muratinoksa Silkkikasvi kaapin päällä Haasteen laitan Annelle  Villa Emmaan . Siis viisi päivää, viisi omavalintaista väriä :) Nyt aion ruveta testaamaan selätintä, jonka ostin äidilleni. Sovittiin, että minäkin saan kokeilla tuota ihmevekotinta :) Kivaa alkavaa viikkoa!

Sininen

Tänään värinä on sininen . Uusvanha kukkapöytä Villasukat Keittiön kello Ja muumimukeja löytyy kaikissa väreissä ;) Tänään laitan haasteen Ritvalle  Ritvan elämää-blogiin . Siis viisi päivää, viisi väriä ja värit saa itse päättää ;) Nyt äkkiä saunaan, että ehtii  Putousta katsomaan! Kivaa lauantai-iltaa :)

Pinkkiä

Tänään päivän värinä on pinkki. kesäinen terassiradio Puhelimeni   Kosketusnäyttökynä Sisustusassarin talutushihna Ja tässä vähän itsekin esitellään hihnaa Tänään laitan haasteen Nannille  Suortuva-blogiin  :) Täällä on tänään aivan ihana auringonpaiste. Jos vaikka lähtisi päiväkävelylle,  ei varmaan enää usein tuo aurinko paistele! Aurinkoista perjantaita <3

Punainen

Sain haasteen  Villa Valkon  Katilta, eli pitäisi kuvata viisi väriä viitenä päivänä.  Tämä on haastavaa tälläiselle värikammoiselle,  joka on kelpuuttanut kotinsa väreikseen vain valkoisen, harmaan ja mustan. Mutta tosi kiva oli miettiä ja etsiä, että mitähän muita värejä meiltä löytyy... Ja yllätyin, koska löytyihän meiltä ;) Ensimmäinen väri on punainen . Vanhoissa kengissäni on punaista. Greengaten astioita löytyy punaisena   Lahjaksi saatu mariskooli Muumimukeja Lapsena saatu ja reissussa rähjääntynyt sienijakkara, joka on muuten suurena apuna järkkäilyhommissa vieläkin, saan pituuteen muutaman sentin lisää kun taiteilen sen päällä ;) Tänään haastan Sarin  My sweet home-blogista  :) Mukavaa torstai-iltaa!

Perjantain tyyliä

Kylläpäs täällä on oikea koiranilma, tuulee ja sataa vettä, välillä vesi tulee räntänä. Mistähän tuo sanonta koiranilma oikein tulee, kun meillä ei koirakaan oikein ilmasta välittänyt eikä ollut kovin pahoillaan  vaikka lenkki jäikin lyhyenlaiseksi. Tässäpä taas netistä bongattua ideaa, joka oli pakko toteuttaa. Kaapin kätköistä vuosia sitten ostettu vyö ja pinkka sisustuslehtiä. Vyö olisi kiva "oikeassakin käytössä", mutta jotenkin se on vaan jäänyt käyttämättä. Taidan olla liian mukavuudenhaluinen vaatteissa ja asusteissa. Kestää todellakin pitkään, ennenkuin lämpenen muotioikuille. Kun pillifarkut tuli muotiin, ajattelin, ettei koskaan minun päälläni niitä nähdä. Mutta aikansa kun katselee niitä muilla, niin pitihän minunkin kokeilla. Enhän minä tiennytkään, että nehän on todella mukavat päällä, kun ovat niin joustavat :) Ekan kerran ostin "saksalaisilta automekaanikoilta" eli Lidlistä liljakimpun ;) Koskaan ei o

Kivempaa siivousta

Monissa blogeissa on ollut noita Annon puisia rikkaharjoja. Kun sattumalta bongasin Kodin1:stä setin tarjoushintaan, niin pakkohan oli laittaa tilausta vetämään. Kyllähän tämä on huomattavasti tyylikkäämpi kuin muoviset kihvelit  eikä tarvitse piilottaa siivouskomeron nurkkaan. Tätä kaunokaista säilytetään keittiön nurkassa,josta se on helppo ottaa käyttöön. Tai niin ainakin luulisin... Olen korostanut kaikille, että tämä on käyttöön eikä pelkästään näyttöön... eli ei ole koriste-esine... Ja olisi suositeltavaa käyttää sitä ;) Varsinkin kun ekologinen imurimme Ru, imuroi vain leivänmurut ja muut roskat se jättää siististi paikoilleen. Uusia säilytyslaatikoita on myös hankittu askartelutarvikkeille Tämä viikko on ollut oikea kaveerausviikko. Torstaina kävin entisen työkaverini aivan ihanassa kodissa vierailulla. Koti oli kuin jostain sisustuslehdestä ja näki, että talon emäntä rakastaa sisustamista. Minua jäi kaivelemaan ihanat vanhat