Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2015.

Hiuslakalla ihmeitä

Loppuviikon kunniaksi ajattelin kertoa siivousvinkin ;) Nimittäin hiuslakalla saa poistettua mustekynän tahrat pöydästä. Mikäli joku on piirrellyt pöytään niinkuin täällä. Itse talon emäntä oli vissiinki kauppalappua raapustellessaan töhrinyt samalla keittiön valkoisen pöydän. Arvatkaa vaan, ärsyttikö??? Kokeilin vaikka mitä "myrkkyjä", eikä tahrat lähteneet. Onneksi muistin sellaisen asian, että netistähän löytyy varmasti apua tähänkin vaivaan ;) Eikun hiuslakkaa tahralle ja avot: tahra on poissa! Eikä pöydän pintaan jäänyt mitään muutakaan jälkeä. Minulle tämä oli ihan uusi juttu, että hiuslakkaa voi käyttää näinkin. Onko teillä jotain niksejä siivoukseen? Intoa viikonloppusiivouksiin!

Säilytyslootia

Pienet säilytystilat on varmaan ongelma kaikille. Varsinkin rivitalossa niitä on rajallinen määrä. Joten siitä syystä meille on ajautunut vaikka minkälaista puulaatikkoa ja -kirstua. Muutenhan en olisi näin hullaantunut vanhoihin, rapistuneisiin puulaatikoihin ;) Tässä arkussa olkkarin nurkassa säilytetään varavuodevaatteet sekä se kätkee uumeniinsa  järkyttävän määrän koristetyynyn päällisiä. Eteisessä oleva kirstu vetää uumeniinsa "muutaman" kenkäparin. " So many shoes, only two feet". Siellä on myös miehen kenkiä, ehkä pari paria... Eteisen pöydän alla on laatikko, jossa säilytän ainakin yhtä laukkua. Keittiössä vanha pärekori  saa syödä lehtikeräykseen menossa olevat lehdet ja mainokset. Nytkin se on ääriään myöten täynnä ja odottaa että joku tarttuisi toimeen ja tyhjentäisi sen. Toisaalta aivan liian iso keräämään lehtiä, korin tyhjentäminen tuntuu todellakin urakkahommalta... Eikä sitä ole tietenkään järkevää

Syksyn kirppislöytö

Viikonloppuna piipahdettiin läheisessä kaupungissa. Käytiin myös pikaisesti torilla markkinoilla, lettukahvien verran :) Nekin olisi jääneet juomatta ellei olisi ollut niin mahtava sää. Jotenkin minusta tuntuu, että markkinoiden aikaan on aina huono ja kylmä sää. Siksi en ole innostunut koko touhusta ja enkä tykkää myyjien pakkomyymisestä. Tosin joukkoon mahtuu kivojakin myyjiä. Koskapa tuonne asti kun lähdettiin, niin piti myös päästä kirpparilla käymään. Ja tuo vanha vaaka oli pakko ostaa... Heti piti sommitella siihen jotakin ;) Aiemmin kesällä meinasin ostaa samanlaisen, mutta se oli heikommassa hapessa ja kalliimpi. Joten tämä oli hyvä löytö! Keittöpöydälläkin tapahtui sitten liikettä, Kaikki sisustajathan sen tietää, millaisen ketjureaktion uusi löytö saa aikaan ;) Tässä lopullinen tulos, Kukkala -blogin Sannan idea: lankaköynnöksen oksia maljakkoon. Ja eikun terassin lankaköynnöksestä kävin hakemassa pari oksaa lasipulloihin.

Syyskuun kuulumisia

Tänään onkin hyvää aikaa päivittää blogia, sillä sisustusassarini Ru vetää sikeitä eläinlääkärireissun jälkimainingeissa. Onneksi ei ollut mitään vakavaa,  mutta kokeita tehtiin aikaisemmin  ja tänään otettiin röntgen- ja ultrakuvat kaiken varalta. Ru:lla on ollut mahavaivoja jo pitemmän aikaa, mutta taitavat johtua vain onneksi mahahapoista. Nyt on itselläkin rauhallinen mieli, kun on tutkittu kunnolla :) Sitten mielessä pyörii myös uusi keittiö, sillä on tarkoitus tehdä pientä pintaremonttia keittiössä. Arvatkaa vaan, onko välillä menneet yöunet tuonkin asian takia... Sitä on pohtinut,  että teinkö sittenkään oikeat valinnat ja  tietysti se keittö näyttäää sitten kamalalta ja jaksanko katsoa sitä loppuelämäni... Joo, ei tulisi minusta omakotitalon rakentajaa... Kynttiläkausikin on sitten avattu. Nuo Iittalan Kastehelmet on tämän hetken lemppareita<3  Anopinhammas on vielä terassilla, mutta ilmojen viilennettyä on tarkoitus