Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Vuoden viimeinen viikko

Joulu meni nopsasti ohi tänä vuonna, sillä olin aaton vapaalla ja joulunpyhät töissä. Todella erilainen joulu oli siis. Yleensä olen ollut töissä tapaninpäivänä. Joulun jälkeinen aika on sitten mennytkin sohvalla maatessa, sillä sairastuin flunssaan joka sitten nosti kuumeen. Jouluiset nisset ovat saaneet nähdä, että elämää on joulunkin jälkeen;) Ovat edelleen näkysällä,  sillä olen ollut niin puhti pois ja niinpä joulukoristeetkaan ei ole ruvenneet ärsyttämään. Ja joulukuusta en sitten laittanut, tänä jouluna mentiin muutenkin aika vähillä koristuksilla. Kilttinä olen vissiin ollut, sillä sain muutaman paketinkin;)  Tästä ystävältä saadusta kauniista paketista löytyi ihania keittiöjuttuja. Ajattelin, että teen tuosta keittiöliinasta taulun. En todellakaan raaski käyttää sitä. Teksti osui ja upposi ;)  Hauskaaa tästä tekee sen, että ostin ystävälleni myös mustia keittiöjuttuja ;) Taidetaan tuntea toisemme aika hyvin! Joul
Hyvää ja Rauhallista Joulua<3

Iloinen yllätys

Yhtenä päivänä kun tulin töistä kotiin, niin amaryllis oli puhjennut kukkaan. Yllätyin toden teolla, sillä aiemmin minulla ei ole ollut tätä kukkaa ja aattelin, että se on vaikea saada kukkimaan. Tai minun hoidossa se kuolee, ennenkuin ehtii avata kukkansa. Mutta onneksi olin tällä kertaa väärässä! On se kyllä kaunis kukka! Näillä kuvilla osallistun  Mansikkatilan mailla-blogin kukkailotteluun . Vähän on taas joulukoristeet lisääntyneet. Mutta edelleen olen sitä mieltä, etten laita joulukuusta tänä jouluna. Osittain siitä syystä, että tänä vuonna jouluni aika lyhyt, sillä joulunpyhät olen töissä. Mutta vielähän tässä kerkiää mieli muuttua ;) Joulukortitkin sain ajoissa lähtemään, olivat postilaatikossa jo hyvissä ajoin eikä viimeisenä päivänä niinkuin yleensä. Taas viikko on hurahtanut vauhdilla. Ajatella, viikon päästä on jo joulu! Ja sittenhän taas vuosi vaihtuu. Näin vanhemmiten tuo aika näytt

Valkeata joulua

Olen aika varma, että näillä nurkilla vietetään valkeata joulua. Tosin, mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma;) Mutta tuota lunta on niin paljon, että luulisi sitä olevan joulunakin. Vaikka tykkäänkin lumesta, niin enempää ei tarvitsisi tulla. Oulun kauppakeskus Valkea tsekattu ja ihan hyvältähän se näytti. Kauppoja oli meikäläiselle ihan riittävästi ja kyllähän siellä pääsee rahoistaan eroon.  Pari joululahjaa löysin ja jotain pientä itsellekin;) Itsenäisyyspäivänä perinteisesti käytiin paikallisissa joulumyyjäisissä. Tuo himmelin isoin osa löytyi myyjäisistä.  Se on tehty pajusta ja maksoi 3 euroa. Tuohon hintaan ei kyllä itse kannata askarrella. Paitsi jos näppärä käsistään ja päästään. Minullahan meni hermot totaalisesti, kun yritin tehdä mehupilleistä jotain himmelin tapaista. Ja sitten ne pillit ei todellakaan asettunut niin kauniisti kuin siinä ohjeessa...  Pienemmät osat ostin Kärkkäiseltä. Ja olen erittäin tyyty

Joulun värit ja helppo jouluinen taulu

Tänä vuonna olen huomannut haalivani mustaa ja kultaista joulusisustukseen. Värejä, jotka olivat muutama vuosi sitten ehdottomasti nounou. Monta vuotta onkin menty aika valkoisella linjalla. Punaista ei edelleeenkään tule meille, korkeintaan punainen mariskooli pääsee esille ja ehkäpä myös nisset. Kullanvärinen sähkökynttelikkö löytyi kaapista ja sekin pääsi esille kymmenen vuoden karkoituksen jälkeen. Monta kertaa olen meinannut viedä sen kirpparille, mutta onneksi se on sitten jäänyt. Parina päivänä on saatu nauttia vähän aikaa auringonpaisteesta :) Itsenäisyyspäivän kukkakimpunkin innostuin jo ostamaan. Ja sitten idea Pinterestistä. Washiteipillä joulukoristeita seinälle roikkumaan. Itse laitoin koristeet tuohon liitutauluun roikkumaan ja tuli kiva joulutaulu, vaikka itse sanonkin ;) Siis tuo Pinteresthän koukuttaa meikäläisen aina näin joulun alla. Paljon ihania jouluisia ideoita ja kuvia! Ennen ne joululehdet