sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Kesäterveiset maalta

Vietin muutaman päivän äitini luona maalla.
Keskellä ei mitään.
Jossa ei ollut toimivaa nettiä kuin puhelimessani ja sekään ei välillä toiminut.
Mutta oli äärimmäisen rentouttavaa haahuilla pitkin peltoja ja metsässä,
kuunnella lintujen lauluja ja hiljaisuutta, jonka välillä rikkoi ohiajava auto sekä olla vaan tekemättä mitään.
Ja yksinhän ei tarvinnut olla hetkeäkään, sillä tämä karvainen assari seurasi jokaista askeltani ja
nautti varmasti enemmän maalaiselämästä kuin minä ;)






 Tarkemmin kun mietin, niin teinhän minä vaikka mitä:
sain pestyä matot ja tuli otettua muutama valokuvakin ;)


Ja kuvattavaahan riitti;)

Äidin kukkia
(Sehän on taas Kukkailottelun aika ja ilotellaan tällä viikolla äidin kukkasilla)





Äidin kuppeja ja kannuja 




Vanhoja ruosteisia ja patinoituja esineitä


Tein myös betoniaskarteluja, joista toiset onnistui paremmin kuin toiset.


Käytiin myös paikallisella pienellä kirppiksellä,
josta löytyi tämä kympin satsi:
-pärekori, jonka ajattelin maalata mustaksi tai valkoiseksi.
- lasipullo, en ole varma onko vanha, mutta ihastuin tuohon korkkiin.
- RM:n rottinkiset koristekalat. Siis jos mies lähti kalaan, niin pitäähän minunkin käydä kalalla :D


Vaikka oltiinkiin maalla, 
niin oikeita lehmiä ei tällä kertaa nähty.
Vain tämä äitini kermakko, joka pääsi kuvauksen ajaksi nauttimaan kesälaitumesta.





Tälläisiä lomapäiviä täällä on vietetty.
Oikeasti tuntuu siltä, että pääkoppa on tyhjentynyt kaikesta ylimääräisestä,
jos siellä koskaan on mitään ollutkaan ;)

Mutta jos nyt laskeutuisi alas tältä hattarapilveltä,
ja rupeaisi pyykkäämään ja imurointikaan ei tekisi pahaa.
Toisaalta aurinko rupesi taas paistamaan ja kohta vaihtuu jo elokuu,
niin voihan sitä hyvällä omalla tunnolla nauttia heinäkuun viimeisistä auringonsäteistä :)



Aurinkoista sunnuntaita!




27 kommenttia:

  1. Ihania kukkia ja kauniita kuvia:).Minä kerään noita pulloja, joissa on hauska pullukka korkki.En usko että ovat vanhoja,mutta kivoja ne on ja niihin on kätevä säilöä kaikenlaista pikkusälää:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Yritin googlettaa tuota pulloa, mutten oikein löytänyt mitään. Vaikkei olisikaan vanha, niin nätti on ;)

      Poista
  2. Ihania kannuja sun äidillä❤Kivalta sun loma kuullosti ja kuvatkin on hienoja!Mukavaa alkavaa viikkoa☀️☀️☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Jokunen kannu äidilläni on ja tunnearvoahan noilla on;)
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin☉

      Poista
  3. Kauniita kuvia upeat kannut. Mukavaa alkavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mukavaa uutta viikkoa myös sinulle Ritva:)

      Poista
  4. Ihania kuvia <3 juuri niin kesäisiä kuin ne olla voi.
    Mulla on kans tuollaisia lasipulloja joissa on tuo pallomainen kansi, tykkään niistä tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni<3
      Minustakin tuossa pullossa oli parasta tuo korkki ja siksihän se piti ostaa ;)

      Poista
  5. Astiahullu täällä ihastelee ja aika magee on tuo laukkukin, mutta assari nyt tietty on kaikkein söpöin <3 Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!
      Minäkin kuolaan joka kerta noita vanhoja astioita😉 Ja tuohon laukkuun ihastuin heti kun näin sen😍
      Kivaa viikkoa sinullekin💕

      Poista
  6. Kirjoitin tähän sulle muutaman rivin,saattaa nyt tulla kahteen kertaan!Niin kivoja vanhoja astioita ja muita tavaroita on sun äidillä.Ja tuo assari on varmaan ollut innoissaan maaseudun rauhasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ei haittaa vaikka tuliskin kahteen kertaan samat jutut😄
      Äidilleni on kertynyt noita astioita, kun ei raaski luopua mistään. Sukuvika tämä hamstraaminen....
      Assari oli niin mielissään tuolla maalla🐾

      Poista
  7. Ihania kesäkuvia!
    Mukavaa, kun olet saanut rentoutua kunnolla ja Ruukin on nauttinut olostaan kuvista päätellen :)
    Toivotaan, että elokuukin olisi aurinkoinen, niin saatais nauttia vielä lämmöstä, ennen syksyn pimeneviä iltoja.

    Mukavaa uutta viikkoa sulle Ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari💓
      Joo, toivottavasti elokuu on lämmin, jotta meillä olisi vielä kivat lomakelit☉☉☉
      Mukavaa viikkoa myös sinulle blogiystäväni💕💕

      Poista
  8. Miniloma ilman nettiä tekisi hyvää! :D
    Kauniita kuvia ja ihania esineitä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Olisi se kyllä niin outoa, jos ei olisi tuota nettiä. Kaiken kun voi tarkistaa sieltä😉

      Poista
  9. Kauniit maalaismaisemat...itse en ole viimeaikoina ehtinyt kuin auton ikkunasta ihailemaan ohilipuvia maisemia...

    Mukvaa lakuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Välillä tuo maalaiselämän rauhallisuus ja hiljaisuus tekee hyvää. Tosin muutama päivä hiljaisuutta riittää minulle😄

      Poista
  10. Kauniita kuvia. Rapsutuksia pitkäkuonolle <3

    VastaaPoista
  11. Upeissa maisemissa olet loman saanut viettää.
    Niin ihanat kuvat!
    Hieno Jaffa laukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minustakin tuo Jaffa-laukku on ihana ja niin retro;)

      Poista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Tämä kommentti on tullut bloggerin yhteydenottolomakkeen kautta:

    Kylläpä onkin paljon kuvattavaa ja upeat kukat ♥
    Lomamoodissa selkeästi!

    Terveisin
    LPP | lapetiteblogger@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Joskus sitä pääsee helpostikin lomamoodiin ;)

      Poista

Kiitos vierailustasi! Ilahdun kommentistasi:)