Milli`s Little Home

Minuunkin on iskenyt jonkin sortin heinähulluus. Kun monessa blogissa ja sisustuksissa näkee heiniä ja talventörröttäjiä maljakossa, niin pakkohan minunkin oli koluta ojanpientareita  ja etsiä jos jonkinlaista heinäntynkää maljakkoon. Eipä silti, olen aina tykännyt luonnonmateriaaleista sisustuksessa. Metsästä on tullut kerättyä kuivuneita risuja ja oksia, sekä käpyjä. Aikoinaan oli myös vaikka minkälaista kuivakukkaa sekä kuivia pellavia korissa. Jotka sitten varisivat kivasti ja keräsivät pölyä kiitettävästi... Joulun alla tulee haalittua männyn-, kuusen- tai katajanoksia. (Huomasitteko, mainitsin sen J-alkuisen sanan...)  Tämän maljakon löysin muuten parilla eurolla kirpparilta. Oli todella harkittu ostos, sillä vasta kolmannella kerralla sorruin. Hinta ei ollut se este, vaan mietin, että tykkäänkö oikeasti tästä. No, ainakin tähän mennessä olen tykännyt. Ja ainahan voin kiikuttaa sen takaisin kirpparille ;)  Nämä vaaleat heinät

Viimeksi kun menin kukkakauppaan, niin minulla oli selvät visiot hyggekukasta. Valkoinen neilikka, ehkä hiukan jotain vihreää kylkeen. Mutta miten sitten kävikään... Kun näin tämän kauniin ruusun, visioni heittivät häränpyllyä. Tämä ei jäänyt hyggekukaksi, vaan tästä tulikin #hyggekimppu. Vaikkei siinä olekaan lempivärejäni, vaaleanpunaista ja valkoista niin silti tykkään. Eikös se hygge ollutkin, että on itselle mieluista... Tämähän meni sitten juuri nappiin ;) Värjätty eukalyptuksen oksa tuo kivasti särmää. Tälläiseen en ole ennen törmännytkään. Sain idean tähän #hyggekukka-postaukseen Kukkala-blogista  sekä  Mansikkatilan mailla-blogista . Tainalla taisi olla muuten vähän samansävyinen ruusu kimpussa. Oikeastaan voisin täysin samaistua näihin Tainan sanoihin: "Pakko jälleen todeta, että kun käy kukkakaupassa, saa sitä mitä haluaa tai sitä, mitä ei edes tajunnut haluta, mutta josta tykkää hulluna :) " Juuri näin mi

Ei ole mikään helppo nakki. Tosin oman koiran kuvaaminen on helpompaa kuin tuntemattoman. Tässäkin taitaa päteä sama kuin lapsiin, mikäli koira on väsynyt ja koiraa ei kiinnosta, kuvaamisesta ei tule mitään. Mutta toisaalta jos koira on ollut päivän yksinään, niin energiaa on sitten liiankin kanssa. Meillä nuo kuvaamiset on leikkiä ja aina kun otan kameran esille, niin sisustusassari alkaa etsiä jotain leluja. Yleensä se on pallo. Todella harvoin käytän makupaloja, sillä leikki on assarin mielestä paras palkkio poseeramishommasta. Kuvia otetaan niin kauan kuin assaria kiinnostaaa, eli koiran ehdoilla mennään ja yleensä se on pari minuuttia. Sitten se seurailee, kun kuvaan jotain muuta. Siinä otan sen huomaamatta lisää kuvia ja yleensä ne on ne parhaat otokset.  Toki kohtuullisen hyvä ja nopea kamera helpottavat kuvausta. Puhelimeni kamera onkin liian hidas koiran kuvamiseen ja yleensä siinä näkyykin vain hännänpää. Tässäpä kesäisiä otoksia maa

Kaikki varmaan tietävät tänä päivänä mitä tuo tanskalaisten keksimä hyggeily tarkoittaa. Eli hyggeilyssä ollaan tietoisesti jouten ja tehdään vain niitä asioita, joista nautitaan, yksin tai yhdessä ystävien kanssa. Yleensä tuo hyggeily mielletään syksyyn ja pimeään, mutta kyllä hyggeillä voi kesälläkin.   Täältä  voit muuten käydä lukemassa miten päästä hyggeilyn alkuun. Olen sitä mieltä että suomalaiset ovat kyllä osanneet hyggeillä jo kauan sitten ennen tanskalaisia ja internetin ihmeellistä maailmaa. Ainahan sitä syksyisin on polteltu kynttilöitä ja hautauduttu kotinurkkiin. Sitä vaan ei ole päivitetty naamakirjaan eikä instaan, eikä muutenkaan ole tehty suurta numeroa. Parasta hyggeily on kiireisen työpäivän jälkeen.  On ihanaa rauhoittua ja olla vaan, tekemättä sen suurempia. Toki yleensä ennen tuota hyggeilyä, olen imuroinut, siivonnut keittiön ja muutenkin järjestellyt kotia. Minulla hyggeily ei onnistu sekasotkun ja kaaoksen keskellä. Ehkä

Tuulta ja vesisadetta kaatamalla, siitä on tämä tiistaipäivä tehty. Mutta sehän taitaa olla ihan normaalia syyssäätä. Ja koiranomistajahan ei ole tehty sokerista vaan asenne ja pukeutuminen ratkaisee ;) No, täytyy myöntää että joskus se asenne saattaa olla hiukkasen hukassa. Mutta asenne tulee äkkiä kohdilleen, kun näkee hännänheiluttajan riemun lenkillä. Mikä olotila onkaan reippaan kävelylenkin jälkeen... Silloin ei kyllä enää yhtään harmita, että pitikin lähteä huonoon säähän. Kumpikin, sekä emäntä että koira ovat tyytyväisiä:) Alla olevat kuvat ovat viime viikolta. Lenkin varrelta löytyi nämä kauniin väriset lehdet. Pakkohan ne oli napata mukaan ja ikuistaa kuviin. Iltavuoro kutsuu joten se on moro! Mukavaa tiistaita<3